Kaupunkilaiskepulin (h)ajatelmia Luo ja herättää ajatuksia ympäröivästä maailmasta

Kaikki blogit puheenaiheesta Kansallisliberalismi

Vuosi 2019 on mahdollisuus

Perussuomalaiset Nuoret on minulle rakas yhdistys. Olen toiminut viime vuodet järjestössä merkittävillä paikoilla niin palkattuna työntekijänä kuin kattojärjestön hallituksen jäsenenä. Järjestösihteerinä toimin syksystä 2016 kevääseen 2017 asti. 3. varapuheenjohtajana olin vuoden 2017 ja 1. varapuheenjohtajana olen parhaillaan vuoden 2018. Vuonna 2016 toimin kattojärjestön hallituksen varajäsenenä. Olen siis vuoden 2018 loppuun mennessä ollut järjestön korkeimmassa johdossa laskentatavasta riippuen 2 - 3 vuotta. Piiritason ja puolueen luottamustehtävien lisäksi.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä