Vahva EI ruuhkamaksuille!
Pääkaupunkiseudun ruuhkamaksut ovat eri muodoissaan olleet tapetilla viime vuosina. Aihe on ollut vahvan tunneperäisesti esillä, ja monet asiasta käytetyt perusteet ovat olleet joko valheellisia tai parhaimmillaankin heikolla totuuspohjalla. Malleja on toki ollut useita, mutta useimmissa alettaisiin periä kulkumaksuja niiltä autoilijoilta, jotka matkaisivat Helsingin keskustassa ja sen tuntumassa.
Kiivain keskustelu asiasta käytiin ennen edellisiä kunnallisvaaleja, jolloin jo itse kirjoitin aiheesta kirjoituksen joka valitettavasti on jo hävinnyt bittiavaruuteen. Nyt kuitenkin haluan palata tärkeään aiheeseen uudestaan, sillä asia on jälleen noussut esille. Itse en autoa omista, enkä sitä tällä hetkellä Helsingissä tarvitsekaan, mutta julkinen liikenne ei pääkaupunkiseudulla ole vielä niin hyvällä tasolla että kaikki voisivat auton käytöstä luopua. Koen kuitenkin, että ruuhkamaksujen toteuttaminen eiole kokonaisuudessaan Helsingin tai sen asukkaiden etujen mukaisia. Uskon että myös monet ruuhkamaksujen kannattajat harkitseva kantaansa uudelleen seuraavien faktojen valossa.
Ruuhkamaksujen puolustajat ovat vedonneet Tukholman ruuhkamaksujen onnistumiseen ja että maksuista kerättävillä tuloilla voitaisiin kehittää joukkoliikennettä. Väitteet nojaavat mututietoon, sillä vastoin yleistä käsitystä Tukholman ruuhkamaksut olivat taloudellinen taakka (linkki on vanha, mutta edelleen pätevä). Todellisuudessa Tukholmaan vertaaminen ei ole edes vertailukelpoista, sillä Suur-Tukholman alueella asuu noin kaksi miljoonaa ihmistä, kun taas pääkaupunkiseudulla asuu laskutavasta riippuen noin miljoona ihmistä. Nämäkin rahat mitkä ruuhkamaksujärjestelmän investointiin menisi tulisi käyttää joukkoliikenteen kehittämiseen, jolloin ihmisille tarjottaisiin todellinen vaihtoehto yksityisautoilulle pääkaupunkiseudulla.
Ruuhkamaksut sattuisivat eniten pienituloisiin ja perheellisiin, joiden useat menot käytännössä vaativat usein auton omistamista. Lisäksi ruuhkamaksujen toteuttaminen nostaisi useimmissa malleissa keskustan liikkeiden hintoja. Helsingin Keskustanuoret ja Keskustaopiskelijat ovat vuosia vaatineet muun muassa ns. poikkiliikenteen joustavuuden parantamista. Itse voisin harkita myös metroliikenteen pidentämistä perjantai- ja lauantai-iltaisin, ja parannustarpeita löytyy myös seutuliikenteen osalta.
Ruuhkamaksukokeilun kannattajille vielä lyhyt kommentti: Kuinka moni teistä uskoo että kokeilun jälkeen kaupungin johto uskaltaisi myöntää satojen miljoonien eurojen virheinvestoinnin, ja lakkauttaa ruuhkamaksut? Toinen kysymys kaikille: Kuinka sinä kehittäisit pääkaupunkiseudun joukkoliikennettä?
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Puhut asiaa. Nimenomaan kysymys on siitä, että julkinen liikenne ei ole lähelläkään sitä tasoa, että sen käyttäjiksi voitaisiin ryhtyä ohjaamaan ihmisiä ruuhkamaksuilla. Ainakin Nurmijärven horisontista katsoen kysymys on monille pelkästään lisäverosta, joka kannetaan töissä käymisestä. Kipeimmin tämä iskee lapsiperheisiin, joiden on vietävä aamulla lapset hoitopaikkaansa ja haettava ennen tiettyä kellonlyömää, mikä ei vaan onnistu julkisilla.
Tässä suhteessa olisin odottanut keskustan olevan voimakkaammin ruuhkamaksuja vastaan, muistaen pääministeri Vanhasen visiot puutarhakaupungeista ja myös hänen 1. hallituksensa aikaiset puheensa "lastentekotalkoista". Tällainen lisävero ei oikein kannusta...
Suuri osa Helsingin "ruuhkista" on täysin tahallisesti ja osin varmaan tahattomasti liikennesuunnittelulla aiheutettua. Tahallisesta esimerkkinä käyvät Tullinpuomin kohdalla tehty Mannerheimintien kavennus yhteen kaistaan; samoin pääväylien liikennevalojen rytmitys, mikä aiheuttaa paljon tarpeetonta seisomista punaisissa valoissa - saadaan liikenne näyttämään ruuhkaiselta kun pysäytetään se.
Suhteellisen helppoja parannuksia voisivat olla liityntäpysäköintipaikkojen reipas lisääminen kehä 3:n tasolla ja kauempana, linja-autojen kulkemisen helpottaminen ja nopeuttaminen keskustassa vaikkapa raitiotiekiskojen kohdalla olevalla kaistalla, linja-autojen reittien tarkistaminen siten, että poikittaisliikenteen autot kulkevat mahdollisimman suoraan päätepysäkkiensä välillä ja asiakkaiden kerääminen syöttöliikenteellä pääreittien ulkopuolelta. Myös linja-autojen kulun nopeuttaminen pääväylillä kehä 1:n sisäpuolelta keskustaan varmaan auttaisi - mitä suurempi on julkisen liikenteen nopeusetu suhteessa oman auton käyttöön, sitä useampi voisi vaihtaa julkiseen. Ja sitten julkisen liikenteen matkalippujen hinnat...
Me täällä nurmijärvellä odotamme vesi kielellä helsingin ratkaisua. Jos helsinki päättää ottaa ruuhkatullit, niin muut perässä. Nurmijärvi laittaa tampereen motarille tullit kumpaankin suuntaan meneville kymppi per suunta voisi olla sopiva maksu. Tosin nurmijärveläiset vapautetaan tuulilasitarran avulla. Saman tekee varmaankin mäntsälä, lahti, veikkola, vantaa, espoo jne.
Suomeksi: helsinki on motissa.
Eskoseni! kerrohan, miten KEPUlaiset ovat äänestäneet Helsingin valtuustossa ruuhkamaksuasiassa viimevuosina ja onko tarkoitus muuttaa käyttäytymistä.
Kirjoitat itsenäisenä, mutta KEPU-merkki velvoittanee ainakin aikanaan valtuustosalissa ryhmäkuriin?
Ensi kuulemalta ruuhkamaksut tuntuivat hyvältä idealta aikoinaan mutta pienen perehtymisen jälkeen totesin (ja siis itsehän en käytä autoa, julkiset riittävät hyvin tarpeisiini)
1.Ruuhkamaksu tullit itsessään ruuhkan aiheuttajia
2.Ruuhka maksuja ei voida periä tasapuolisesti autonkäyttäjiltä ilman yksillölisyyden suojaa rikkoovaa paikannusta
3.Ruuhkamaksujärjestelmän luominen tulee tuskin koskaan maksamaan itseään takaisin
Jos keskustan alueen ruuhkia halutaan vähentää siihen voidaan pyrkiä paremminkin keinoin kuten keskustan alueen parkki hintoja nostamalla, bensan verotusta nostamalla sekä julkisen liikenteen toimivuutta parantamalla. (On se hassua kuinka 3 lähes samaa linjaa saattavat mennä kaikki n. 5min sisään jonka jälkeen onkin 25min odottelu... mm. tämän kaltaisia tapauksia löytyy vaikka Eskon uuden bloki kirjoituksen aiheeksi asti :P)
vahva EI ruuhkamaksuille
Jos ruuhkamaksuja perustellaan ilmansaastumisen ehkäisyllä tai jollain globaaleilla hiilijalanjälkiarvoilla, niin sanat eivät riitä kertomaan kuinka typerää sellainen ajattelu Suomen kohdalla on. Siitä ei siis sen enempää.
Jos niitä puolestaan perustellaan helsinkiläisten ihmisten eduilla, niin siihen voi jonkin kommentin pukata.
EU:n tutkimusten mukaan Helsingin liikenne on Euroopan pääkaupungeista kaikkein sujuvinta. Sen voi jokainen reissannut jo näppituntumaltakin aistia. Kun saavuin kerran erään kiinalaisen kolleegani kanssa Helsinkiin, niin matkalla lentoasemalta hotelliimme hän kauhisteli sitä kuinka hiljaista Helsingissä on. Hänen sanojensa mukaan suorastaan pelottavan hiljaista. Saavuimme iltapäivällä hiukan ennen neljää.
Kun tällaisille ihmisille alkaa puhua ruuhkatulleista, niin he ottavat asian kuin vitsinä.
Sivumennen sanoen, aikoinaan 60- ja 70-luvuilla olivat kello neljän iltapäiväruuhkat paljon pahempia sumppuja Helsingissä kuin nykyään liukuvan työajan aikoina.
Ja jatkoa...
Ruuhkista/autoilusta puhuminen yhtenä ilmastomuutoksen aiheuttajana on turhaa koska minkään ilmaston muutoksen olemassaolon puolesta ei ole käsittääkseni vielä olemassa ainuttakaan tieteellistä todistetta. Päinvastoin on useita historiallista ja tieteellistä todistetta ilmastonmuutosta vastaan. Jotta pidettäisiin asia yksinkertaisena todetaan vaikka että jäätiköiden sulaessa Grönlannissa, sulaneiden jääkerrosten alta löydetään kaiken aikaa uusia viikinki aikaisia asutuksia. Jokainen vetäköön vaikka jo tämän pohjalta omat johtopäätöksensä siitä elämmekö ilmastonmuutoksen kannattajien ihannoiman jääkiekkomailan huipussa maapallon lämpötilojen suhteen.
Mitä hiilidioksiidi päästöihin muuten tulee, vaikka niiden mahdollisesti aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta ei olekkaan mitään todisteita ei niitä kuitenkaan voi pitää hyvänä asiana. Kuitenkin Suomen hiilidioksidi päästöt ovat varsin alhaisia. Vertailu kohtana Suomen vuotuiset hiilidioksidi päästöt ovat saman verran kuin mitä Kiinassa hiilidioksidi päästöt kasvavat päivässä (vanhaa tietoa, ei välttämättä enään pidä paikkaansa). Tämän pohjalta sanoisin että ruuhkamaksuista puhuminen ympäristönäkökulmasta on turhaa, kyllä meillä Suomessa on tärkeämpiäkin ympäristönsuojelutekoja tehtävänä kuin ajaa läpi kyseenalaisia ruuhkamaksuja.
Tuosta ympäristönäkökulmasta vielä sen verran, että henkilöautoliikenne aiheuttaa Suomen hiilidioksidipäästöistä noin 10% Tilastokeskuksen mukaan. No miksi henkilöautot ovat sitten se tärkein "ympäristöperusteisten" verojen kohde, kun 90% Suomen hiilidioksidipäästöistä syntyy muualla? Vastaus: se on helpoin tapa kerätä rahaa valtion kirstuun uudelleen jaettavaksi erilaisilla "väliaikaisilla" veroilla, jotka pikkuhiljaa muuttuvat pysyviksi. Ei siksi, että se pelastaisi maailman. Koska yksityisautoilu tällaisten välimatkojen maassa on suurelta osin välttämättömyys eikä pelkkää ylellisyyttä, sen verorasitus pysyy vähintään nykyisellä tasolla tai todennäköisesti tulee kasvamaan tulevaisuudessa. Suuri kysymys on, miten se tapahtuu oikeudenmukaisesti. Ruuhkamaksut eivät sitä ole ja kuten Esko totesi, Tukholmassa tietullien saaminen tuottavaksi kestää kauan, systeemi ja sen ylläpito maksoivat paljon enemmän kuin alunperin luvattiin - systeemin toteuttaneet IT-firmat vain taisivat netota kunnolla työllistämällä itseään vuodesta toiseen. Loppujen lopuksi tulos oli siis täysi susi. Samoin tulee käymään Suomessa, johon liikenne- ja valtiovarainministeriöt haaveilevat GPS-pohjaista seuranta- ja verotusjärjestelmää Hollannin malliin. Hollannissa vaan asuu 16 miljoonaa ihmistä noin Uudenmaan kokoisella alueella... Tällaiset utopistiset verorahojen haaskuusuunnitelmat pitäisi poliitikkojen ymmärtää ampua alas mahdollisimman aikaisin. Tuollaisten asioiden kanssa näperteleville virkamiehille pitää löytää muuta hommaa tai keventää heidät pois valtionhallinnosta. Kun kerran lähinaapurista on olemassa näin tuore kokemus, voisi sitä kerrankin yrittää hyödyntää ajatuksen kanssa ja oppia siitä, eikä mekaanisesti kopioida tänne niin kuin vaikka peruskoulua kaikkine puutteineen. Vaikka onhan liikenneministeriöllä jo kokemusta IT-projektien toteuttamisesta, tuoreena esimerkkinä surullisenkuuluisa LTJ.
Olipa taas tänäänkin sellainen "tosi iloinen" päivä julkisen liikenteen toimimisen suhteen.
Junat jo viikon jumissa jonkun kuitenkin suhteellisen "pienen asian" vuoksi ja bussit alkoivat lakkoilla....
Että kulje tässä nyt millään julkisilla sitten.......
Niin kauan kuin tämä asia on noinkin huonolla tolalla, on todellakin paras lopettaa löpinät mistään "ruuhkamaksuista."
terv. Eeva
*
Mä tykkään maksavani ruuhkamaksua joka kerran kun käyn huoltoasemalla ostamassa bensaa.
Hyviä pointteja noissa kommenteissa:) :)
Terv. Eeva
Vihreät ajavat ruuhkamaksuja + Vihreät auttoivat Kepua saamaan risupaketin eli valtavan rahojen siirron taajamissa-asuvilta kepulaisille metsänomistajille ==> Ruuhkamaksut tulevat. MOT.
Käytännössä ruuhkamaksulla ei ole hidastavaa vaikutusta autoilulle.
Parkkimaksut ovat jo niin korkeat, että ilman sponsoria on turha lähteä kaupunkiin pyörimään.
Käväisin ruoholahdessa jokin aika sitten töissä ja alle 14 euron ei parkkeerannut päivää.
Tämmöiset hinnat saavat ihmiset siirtymään julkisiin automaattisesti.
Ruuhkamaksut olisivat pienyrittäjille ja myyntimiehille tosi kiusalliset. Koska nämä EIVÄT ole vihreiden äänestäjiä ruuhkamaksut jyrätään väkisin läpi.
Viherpesun tehnyt kokoomus määkii lammasmaisesti kun vihreät pyörittävät stadia. Määkii koska haluaa samoille vihreille apajille haalimaan äänestäjiä.
Perusveronmaksaja ja pienyrittäjä maksaa nahoissaan kaikki nämä ideologiset hölmöilyt ja sinnemäen aivopierut.
Hyvä kirjoitus, Esko. Summasit hyvin keskeiset syyt sille, miksi järjestelmän lanseeramisessa ei ole järkeä. Olen aivan samaa mieltä.

Kommentoi 18 kommenttia