Kaupunkilaiskepulin (h)ajatelmia Luo ja herättää ajatuksia ympäröivästä maailmasta

Lobbarit rekisteriin ja taustatiedot julkiseksi?

 Tänään Uudessa Suomessakin julkaistu lobbareiden ehdotuksista uusiksi lobbaamisen pelisäännöiksi on varsin mielenkiintoinen uutinen. Suomessahan ei mitään virallista lobbauslainsäädäntöä ole, joten sinänsä hyvin tärkeä asia on myös ajankohtainen kytkeytyessään osaksi paljon suurempaa vaalirahoituskohua.

Jotkut väittävät että lobbaaminen periaatteenakin on väärin. Wikipedia määrittelee lobbauksen tarkoituksen seuraavasti: "~ tarkoittaa erilaisten eturyhmien pyrkimyksiä vaikuttaa päättäjiin ja poliitikkoihin. Sen tavoitteena on ryhmän asian ajaminen ja näkyvyyden kohentaminen yhteiskunnassa." Etujärjestöjen ja useiden ryhmien tehtävä on ajaa omiensa etua myös poliittisella tasolla, missä yhteisen hyvä ajamat päätökset tehdään jolloin lobbauksen puhtaat vastustajat käytännössä vastustavat kaikkea järjestäytymistä yhteiskunnassa. Lobbauksen ideana on paitsi vaikuttaa päättäjiin yksittäisissä kysymyksissä, myös tuoda arvokasta taustatietoa vaikuttajille.

On selvää että myös lobbauksen osalta Suomessa tarvittaisiin yhteisiä pelisääntöjä, ja artikkelissa ehdotettu europarlamentissakin käytössä oleva julkinen lobbausrekisteri varmasti lisäisi avoimuutta. Lobbaus on kuitenkin viime kädessä tietojen välittämistä, ja äänestäjillä tulisi olla myös tieto siitä kenen ääntä heidän edustajansa eduskunnassa kuuntelee ja miten se myös vaikuttaa hänen äänestyskäyttäytymiseensä.

Samaa avoimuuden periaatetta toivoisin myös vaalirahoitukseen, mutta siitä kirjoitan enemmän erillisessä blogikirjoituksessa sillä aihe on pitkä ja monitahoinen. Kommentteihin toivon myös ehdotuksia erilaisiksi uusiksi lobbausjärjestelmiksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

K Veikko

"kenen ääntä heidän edustajansa eduskunnassa kuuntelee"

Eivätkös jo nyt luettelot valiokuntien kuulemista asiantuntijoista ole julkisia. Kunhan joku vaan niistä tekisi helppohakuisen tietokannan.

Käyttäjän eskovirri kuva
Esko Virri

#1: Valiokunnan asiantuntijoiden tiedot ovat käsittääkseni kyllä julkisia, mutta kyllähän poliitikot tapaavat asiantuntijoita / lobbaajia myös valiokuntien ulkopuolella. Näistä eduskunnassakin usein käytävistä tapaamisista ei tietääkseni pidetä mitään virallista listaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset