Kaupunkilaiskepulin (h)ajatelmia Luo ja herättää ajatuksia ympäröivästä maailmasta

Muuttamisen verottamisesta myyntivoiton verottamiseen

Varainsiirtovero omaan käyttöön tulevasta asunnosta jäykistää asuntomarkkinoita ja tekee omistusasujan osalta työn perässä muuttamisesta kallista. Keskustelu on kuitenkin ollut kovin hedelmätöntä, sillä vasemmistoa tuntuvat kiinnostavan vain asuntotukien loputon kasvattaminen (ja sitä kautta verovapaiden ja tuilla kerättyjen varojen siirtäminen vasemmistopuolueille ja niiden lähiyhteisölle kuten tapaus Kojamo) ja oikeistolle tuntuisi kelpaavan vain koko varainsiirtoveron poistaminen.

Tällä hetkellä vain alle 40-vuotias ensiasunnon ostaja on vapautettu varainsiirtoverosta oman asunnon ostamisen kohdalla. Myöhemmin ongelmat nousevat esiin kun työtä ei kotiseudulta löydy tai työpaikka lakkautetaan. Pahimmillaan vanha asunto pitää myydä tappiolla ja kasvukeskuksesta ostetusta asunnosta pitää maksaa vielä jopa viisinumeroinen määrä varainsiirtoveroa. Tähän päälle tulevat vielä kiinteistönvälityksestä ja muutosta johtuvat kulut. Pienempipalkkaisilla aloilla tähän uppoaa helposti vuoden palkka, joten ilman varmuutta pitkäaikaisesta työpaikasta muuttaminen omistusasunnosta uuteen omistusasuntoon ei ole järkevää eikä usein edes kulujen vuoksi mahdollista.

Monilla alueilla kasvukeskusten ulkopuolella asuntojen hinnat laskevat eikä vuokra-asunnoille ole kysyntää. Tällöin asunnon myynnistä tulee helposti tappiota ja vuokralle asuntoa ei voi laittaa esimerkiksi jos tarjolla olisi määräaikaista työtä muualla. Toisaalta pk-seudulla oman asunnon myyntivoittojen verovapaus tuo helposti kymmenien tuhansien eurojen säästöt kun asuntojen hinnat nousevat. Tasa-arvoista? Ei ole. Järkevää? Ei ole sitäkään, mikäli ihmiset eivät sen takia voi muuttaa työn perässä.

Oman asunnon hankkimisesta ei tulisi periä varainsiirtoveroa. Vaihtoehtoja miettiessä mielestäni olisi järkevämpää verottaa oman asunnon myyntivoittoja kuin kategorisesti vanhasta omistusasunnosta uuteen muuttamista. Käytännössä tämä voitaisiin toteuttaa vastaavalla tavalla: ilmoitusluontoisesti uuden asunnon ostaja voisi ilmoittaa muuttavansa itse asumaan ja veroedun säilyttääkseen asunnossa on asuttava kaksi vuotta, jotta varainsiirtovero ei tule maksettavaksi.

Siirrytään muuttamisen verottamisesta myyntivoittojen verottamiseen omaan käyttöön tulevien omistusasuntojen kohdalla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Ihan hyviä tuumailuja, annetaan Suomi neidon ylävartalolle tällainen kokeiluluonteinen oikeus ja katsotaan vaikutukset.
Jakolinja voisi mennä jossakin Viitasaaren korkeudella. Sen yläpuolella kokeiltaisiin ehdotustasi muutaman vuoden ajan.

Erkki Joona

Varsinsiirtoveron vaikutus on minimaalinen. Myyntivoiton verotus on lopetettava niin silloin alkaa kiinteistökaupa kasvaa ja valtio tienaa paremmin! Myyntivoiton verotus vähentää myyntihaluja eniten!

Käyttäjän TeroTeukkaAhtola kuva
Tero Ahtola

Se työn perässä muuttaminen itsessään on kallista varsinkin maan taloudelle.
Hinnat nousevat, kun keskusta/kokoomuslaisella globalismikeskittämispolitiikalla siirretään työpaikat halpamaihin ja pakotetaan ihmiset muuttamaan kasvukeskuksiin töiden perässä.

Asuntojen hinnat nousee pilviin ja sitä kautta myös tuilla elävien kulut. Ja toisaalla autioituu hyväkuntoisia taloja viihtyisässä ympäristössä, jotka keskusta ja kokoomus määrätietoisesti raunioittaa.

Kilpailukykyä (kiky) menetetään, kun tällä keskittämispolitiikalla nostetaan asumisen ja sitä kautta työn hintaa ja entistä huonommin vienti vetää. Tähän lääkkeeksi Sipilä keksii pudottaa palkkoja...

Pitäisikö ennemmin yrittää paneutua itse ongelmaan, eli siihen maaseutujen raunioitumiseen?

Käyttäjän eskovirri kuva
Esko Virri

Voi työn perässä muuttaa myös maakuntiin. Ja sitä tämä muutos edesauttaisi.

Niitä tämä nykyinen tilanne sortaa sillä asuntojen hintojen nousu kasvukeskuksissa ja hyöty oman asunnon arvonnousun verovapaudesta ylikompensoi varainsiirtoveron merkityksen reilusti muuttovoittoisilla alueilla. Toisaalta jos ostaa asunnon muuttotappioalueelta (yleensä maakunnista) missä asunnon arvo laskee niin varainsiirtoveron maksat täysimääräisenä joka tapauksessa.

Sipilän hallitus on mielestäni loistavasti puolustanut maakuntia ja koko maan asiaa. Ennen PS lähtemisen hallituksesta ja myös sen jälkeen.

Juhani Vehmaskangas

Ehkä myös pitäisi lopettaa asumistukien maksaminen varakkaille. F

Käyttäjän eskovirri kuva
Esko Virri

Käytännössä asumistuki pitäisi lopettaa kokonaan, samoin omistusasumisen tuet (joita onkin nopeasti leikattu). Asumistuet valuvat lähes suoraan asuntojen hintoihin + vuokriin ja kurjistavat keskiluokkaa kun halvimmatkin luukut maksavat pk-seudulla todella paljon.

Tuet valuvat vain sijoittajien lisäksi lähinnä kaiken maailman Ko(i)jamoiden kautta ay-liikkeelle ja vasemmistopuolueiden kassaan.

Pekka Iiskonmaki

Kannattaa muuttaa selaiseen paikkaan, jossa muuttaminen maksaa vain muuttokulut.

Muuttaminen ilman törkeää verotustakin on kallista muuttajille.

Pekka Iiskonmaki

''Monilla alueilla kasvukeskusten ulkopuolella asuntojen hinnat laskevat eikä vuokra-asunnoille ole kysyntää.''

Passiiviväestö voidaan hyvin asuttaa noihin asuntoihin, kuten Ruotsi tekee jo hyvin pitkälti.

Toimituksen poiminnat