Kaupunkilaiskepulin (h)ajatelmia Luo ja herättää ajatuksia ympäröivästä maailmasta

RAYn kasinohanke floppasi

Raha-automaattiyhdistyksen pitkään suunnittelema kasino Itä-Suomeen ei toteudukaan suunnitelmien mukaan. Kovasti hehkutettu ja vielä helmikuussa uutisoitu hanke pyrittiin kuoppaamaan hiljaisuudessa julkaisemalla lehdistötiedote perjantaina iltapäivällä. Mikä on todellinen syy – tapahtuman taustat ovat mielenkiintoiset ja linkittyvät nyt käynnissä olevaan Ukrainan kriisiin ja sen luomiin pakotteisiin.

 

Huhut kertovat että taustalla olisi RAYn epäonnistunut yhteistyövalinta: Vaalimaa Shopping Centerin omistajat ovat venäläisiä ja ilmeisesti ainakin osin pakotelistalla. Projekti on ollut kovin epäonninen tähän asti ja muistuttaa lähinnä Olkiluoto 3:sta rakennusnopeudeltaan. RAY myös vaikenee liikekumppaneistaan eikä paljasta heidän taustojaan.Tavallista kadunmiestä, pokerinpelaajaa ja jossain määrin alasta ymmärtävää ihmetyttääkin että miksi se kasino piti alun perinkin tunkea Vaalimaalle epävarmoihin olosuhteisiin venäläisten rakenteilla olevaan ehkä joskus tulevaisuudessa avattavaan ostoskeskukseen keskelle korpea kun esimerkiksi Lappeenrannasta olisi tiloja löytynyt vaikka väliaikaiselle kasinolle heti valmiina.

 

Käytännössä RAYn saama lupa perustaa kasino Itä-Suomeen oli lupa painaa rahaa, sillä Venäjällä kasinot ovat olleet pannassa muutamaa kaukaista erityisaluetta lukuun ottamatta ja jo pelkästään Pietarin alueelta tuleva liikenne riittäisi pyörittämään vaikka useampaakin kasinoa. Venäjä on myös viime kuukausina aktiivisemmin blokannut nettipokeria alueellaan ja vaikka vaikutukset eivät vielä pelipöydissä näy merkittävästi on suunta selvä. Mutta rahan painamisessa Raha-automaattiyhdistys tuntuu olevan järjettömän kyvytön.

 

Suomalaisten ja etenkin Itä-Suomen turismin sekä liike-elämän kannalta tämä miljoonaluokan floppi on hyvin ikävä ja herättää kysymyksen, että miksi kokoomus valitsi täysin kyvyttömäksi osoittautuneen poliittinen broilerin Velipekka Nummikosken johtamaan pelimonopolia? Vai haluaako RAY ryöstää vain suomalaiset eläkeläiset ja peliongelmaiset putipuhtaaksi mutta rikkaiden venäläisturistien raha ei kelpaa?

 

Voisiko Suomen media tällä kertaa selvittää tapahtumien taustat samalla innolla kuin poliitikkojen yksityiselämän sotkut?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Janne Hilden

Ei Ray:n toiminta yllätä. Jo tällä hetkellä tehdään yhteistyötä rahanpesijöiden ja rikollisten kanssa.
RAY:n nettikasinon järjestelmän on toimittanut Neitsytsaarille rekisteröity hämäräfirma Playtech:

http://nettipokeri.info/ray-playtech

Käyttäjän eskovirri kuva
Esko Virri

Tuo on totta. Ja ihan pokerinpelaajan näkökulmasta pokerissa käytössä oleva softa on yksi kahdesta huonoimmasta pokeriohjelmistosta millä olen koskaan pelannut. Ja olen pelannut ainakin 20+ pokeriohjelmistolla.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

RAY:n hallituksen jäsenistä voit valita kepulaiset:

•Hanna Tainio 16/16
•Sampsa Kataja 16/16
•Jukka Aalto 16/16
•Olli Kerola 14/16
•Raine Vairimaa 12/16
•Anu Vehviläinen 15/16
•Ville Vähämäki 14/16.

Silloin kun Vaalimaan kasinosta päätettiin yksi päättäjistä oli kepun vaalirahaskandaaliin pahasti sotkeutunut Vihriälä.

Sinänsä tuota Vaalimaan hanketta ei ymmärtänyt kukaan eikä missään.

Anneli Poutiainen

Tietysti RAY haluaa viedä peliriippuvaisten ja "mummojen" rahat! Kun on jäänyt pelikoukkuun, sieltä ei pääse pois - RAY tekee kaikkensa, että saisi tuottonsa kasvamaan. Voi sitä ylpeyttä, kun RAY:stä kerrotaan, miten taas voittoa on tullut. Saisi jäädä Suomen toisen kasinon perustaminen kokonaan toteutumatta: säästyisi muutaman peliaddiktin henkiriepu. Muistelen aikoja, kun RAY kertoi, ettei se aio perustaa nettipelejä, koska on niin vaikea valvoa pelaamista. Mutta kun ulkomaiset peliyhtiöt vievät ison potin suomalaisten pelaajien rahoista, pitihän sitten RAY:nkin päästä osalliseksi tähänkin pelimuotoon.

Suosittelenkin lukemaan e-kirjan (esim. Elisa Kirjat e-kirjat tai amazon ebooks) nimeltä Rulettipäiväkirja tai englanninkielisen version samasta nimeltä Never Taken Seriously (by Anneli Poutiainen)! Pääsee vähän esimakuun monopoliyritys RAY:n tavasta taistella asiakkaasta, joka pyrkii irtautumaan pelikoukusta. Ja puhutaan vielä monopoliyrityksen vastuusta!!

Toimituksen poiminnat